Hyppää sisältöön
  • Palvelut pitävät sisällään sekä julkiset palvelut että yksityisen palvelusektorin, jolla liikekiinteistöt ovat pinta-alaltaan merkittävin (32 milj. m2 v. 2024). Myös mm. varastoja (26 milj. m2) ja toimistoja (20 milj. m2) on paljon ja nämä voivat olla sekä yksityisen että julkisen sektorin käytössä. Julkisella sektorilla suurin kiinteistökanta on opetusalalla (23 milj. m2); määrä on kaksinkertainen hoitoalaan nähden.
  • Vuonna 2024 palvelusektorin energian loppukulutus oli n. 40 TWh eli noin 14 % loppukulutuksesta.
  • Palvelurakennusten lämmityksen energiankulutus oli n. 19 TWh vuonna 2024 ja sähkönkulutus 20 TWh.
  • Palvelujen energian loppukulutus on kasvanut 40 % ajanjaksolla 2000–2024 (ilman lämpötilakorjausta). Samalla jaksolla palvelusektorin rakennusten pinta-ala kasvoi 55 %. Kasvua on ollut kaikilla sektoreilla, mutta erityisen voimakkaasti liikerakennuksissa, joiden kokonaispinta-ala kasvoi 60 % jaksolla 2000–2024 sekä varastorakennuksissa, joissa kasvua oli 67 % jaksolla 2005–2024.
Palvelujen energian loppukäytön ja palvelurakennusten kokonaispinta-alan kehitys indeksinä 2000-2024
Kuva 1. Palvelujen energian loppukäytön ja palvelurakennusten kokonaispinta-alan kehitys indeksinä (2000 = 100), 2000–2024. Huom! kuva aukeaa isommaksi hiirellä klikkaamalla.

Seuraavassa kuvassa on esitetty palvelusektorin energiankulutus vuosina 2010 ja 2024 sekä analysoitu kulutusmuutoksiin vaikuttavia tekijöitä (ns. dekomponointitarkastelu).

  • Palvelujen energian loppukulutus laski tarkastelujaksolla 3 TWh.
  • Sää vähensi kulutusta 2,8 TWh.
  • Sektorin kasvua kuvaavan arvonlisän nousu olisi kasvattanut palvelujen kulutusta 4,8 TWh ilman muita kulutukseen vaikuttavia tekijöitä.
  • Energiatehokkuustoimet vähensivät kulutusta 7,1 TWh. Tämän tarkastelu heikkous on kuitenkin se, että se perustuu energiankulutukseen per työntekijä, joka ei oikeasti mittaa mitenkään energiatehokkuutta.
  • Tuottavuuden muutos, mitattuna arvonlisällä työntekijää kohden, vähensi kulutusta 0,6 TWh.
  • Muut tekijät sisältävät muutoksia mm. kulutuskäyttäytymisessä, mikä kasvatti kulutusta 3,4 TWh.
Palvelut-2010-2024
Kuva 2. Palvelujen energiankulutuksen muutoksen dekomponointi 2010–2024. Lähde: Odyssee-tietokanta Huom! kuva aukeaa isommaksi hiirellä klikkaamalla.

Dekomponointi:

Dekomponointitarkasteluissa erotellaan havaittuun kehitykseen vaikuttaneet erilaiset tekijät ja niiden merkitys. Menetelmän tuottamaa tietoa on hyvä pitää enemmän suuntaa-antavana kuin tarkkana tuloksena. Menetelmä on hyvin herkkä muun muassa valittujen tekijöiden määritelmille ja aikasarjojen yhtenäisyydelle.

Ota yhteyttä

Lea Gynther, johtava asiantuntija

Lea Gynther

johtava asiantuntija