Energiatodistusten laatijat
Energiatodistukset laatii aina pätevä tekijä, jolla on tehtävän vaatima pätevyys ja joka on merkitty Valtion tukeman asuntorakentamisen keskus Varken energiatodistusten laatijoista ylläpitämään rekisteriin.
Ennen energiatodistuksen tilaamista tai teettämistä, tulee tilaajan tarkistaa, että tekijällä on voimassaoleva pätevyys.
Neuvontaa ja koulutusta tarjolla energiatodistusten laatijoille
Energiatodistusten laatijoille on tarjolla sekä neuvontaa että koulutusta.
Motiva Oy:n neuvontapalvelusta laatijat voivat saada neuvontaa energiatodistusten laadinnassa.
Olemme koonneet tähän osioon:
- laskentaohjeet ja -esimerkit,
- tiedot laatijoille suunnatuista tilaisuuksista,
- jaettavat aineistot, ja muun muassa
- tietoa laatijapätevyyden hakemisesta ja uusimisesta.
Energiatodistusten laatijoiden koulutus
Koulutusta energiatodistuksen laatijaksi aikovalle ja myös jo toimiville laatijoille järjestää tällä hetkellä Suomen LVI-liitto SuLVI ry.
Pätevyysvaatimukset
Energiatodistuksen saa laatia henkilö, jonka pätevyys on todettu ja voimassa, ja joka on rekisteröity Valtion tukeman asuntorakentamisen keskus Varken energiatodistusten laatijoista ylläpitämään rekisteriin.
Energiatodistuksen laatijalla pitää olla energiatodistuksen laatimistehtävän vaativuustason mukainen soveltuva tekniikan alan tutkinto tai tämän korvaava työkokemus sekä energiatodistuksen laatijakokeen hyväksyttävällä suorituksella osoitettu perehtyneisyys energiatodistuksen laadintaan ja energiatodistusta koskevaan lainsäädäntöön.
Energiatodistuksen laatimistehtävälle on kaksi vaativuustasoa, perustaso ja ylempi taso. Laatimistehtävän vaativuustaso on ylempi taso, kun energiatodistus laaditaan rakennettavalle jäähdytetylle rakennukselle tai rakennuksen osalle. Vaativuustaso on ylempi taso myös muissa tilanteissa, joissa energiatodistusta laadittaessa laskennallisen kokonaisenergiankulutuksen laskemiseen käytetään laskentamenetelmää, jossa lämmönsiirron laskennassa otetaan huomioon rakenteiden lämmönvarausominaisuus ajasta riippuvaisena (dynaaminen laskentamenetelmä). Muulloin vaativuustaso on perustaso.
Vaatimukset perustason energiatodistuksen laatijapätevyydelle
Perustason energiatodistuksen laatijan soveltuvaksi tekniikan alan tutkinnoksi katsotaan soveltuva rakennus-, talotekniikka- tai energiatekniikka-alan ammattikorkeakoulututkinto tai näitä ylempi vastaava tutkinto taikka aikaisempi rakennusinsinöörin, rakennusarkkitehdin, LVI-, kone- tai sähköinsinöörin, LVI- tai sähköteknikon tai rakennusmestarin tutkinto.
Tutkinnon korvaavaksi työkokemukseksi voidaan hyväksyä vähintään kolmen vuoden työkokemus rakennusten energiatehokkuuteen liittyvissä tehtävissä.
Vaatimukset ylemmän tason energiatodistuksen laatijapätevyydelle
Ylemmän tason energiatodistuksen laatijan soveltuvaksi tekniikan alan tutkinnoksi katsotaan soveltuva rakennus-, talotekniikka- tai energiatekniikka-alan ammattikorkeakoulututkinto tai näitä ylempi vastaava tutkinto taikka aikaisempi rakennusinsinöörin, rakennusarkkitehdin, LVI-, kone- tai sähköinsinöörin tutkinto.
Tutkinnon korvaavaksi työkokemukseksi voidaan hyväksyä perustason energiatodistuksen laatijapätevyys ja sitä täydentävä vähintään vuoden työkokemus rakennusten energiatehokkuuden laskennasta dynaamisella laskentamenetelmällä.
Toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa jäsenvaltiossa hankitun muodollisen kelpoisuuden ja ammattipätevyyden tunnustamiseen sovelletaan ammattipätevyyden tunnustamisesta annettua lakia (1093/2007).
Pätevyyden voimassaoloaika
Pätevyys on voimassa enintään seitsemän vuotta. Pätevyyden uudistamiseksi energiatodistuksen laatijan on pidettävä ammattitaitoaan yllä energiatodistusten laatimisella, ammattitaitoa ylläpitävällä koulutuksella tai näihin rinnastettavalla tavalla. Pätevyyden uudistamista haetaan pätevyyden toteajalta. Tämä toteaa ammattitaidon ylläpidon tai muussa tapauksessa edellyttää kokeen hyväksyttyä suorittamista pätevyyden uudistamiseksi.
Erillisen energiatodistuksen antajan pätevyydet (kumotun 2007 lain mukaiset pätevyydet) olivat voimassa 2017 enintään vuoden loppuun asti, jonka jälkeen ne on uusittava uuden lain mukaisiksi.
Lisätietoa uusimisesta saa pätevyyden toteajilta eli Kiinteistöalan Koulutussäätiöltä tai FISE ry:ltä.
Pätevyyden hakeminen ja uusiminen
Pätevyys on voimassa seitsemän vuotta kerrallaan, jonka jälkeen pätevyys pitää uusia.
Lain rakennuksen energiatodistuksesta 50/2013 13 § mukaan pätevyyden uudistamiseksi energiatodistuksen laatijan on pidettävä ammattitaitoaan yllä energiatodistusten laatimisella, ammattitaitoa ylläpitävällä koulutuksella tai näihin rinnastettavalla tavalla.
Pätevyyden voi uusia neljällä vaihtoehtoisella tavalla:
- Uusiminen pelkillä energiatodistuksilla
- Uusiminen pelkillä päivityskoulutuspäivillä
- Uusiminen energiatodistuksilla ja päivityskoulutuspäivillä
- Uusiminen pelkällä tentillä.
Pätevyyden toteajat
Pätevyyden toteajat myöntävät pätevyyksiä energiatodistusten laatijoille. Todistusten laatijat saavat pätevyytensä läpäisemällä tentin, jossa testataan heidän osaamistaan energialaskennassa sekä energiatodistusten laatimisessa. Siten energiatodistusten laatu ja sisältö vastaavat lain vaatimuksia.
Pätevyyden toteajat päättää ympäristöministeriö. Pätevyyden toteajana toimii FISE Oy.
Pätevyyden hakeminen
Energiatodistuksen laatijan pätevyyttä haetaan pätevyyden toteajalta. Tämä toteaa energiatodistuksen laatijalta vaadittavan koulutuksen tai tämän korvaavan työkokemuksen olemassaolon sekä järjestää ja vastaanottaa energiatodistuksen laatijan kokeen, arvioi sen tuloksen sekä hyväksyy tai hylkää pätevyyden.
Pätevyyden uudistaminen
Energiatodistuksen laatijan pätevyys on voimassa seitsemän vuotta, jonka jälkeen pätevyys pitää uudistaa. Pätevyyden uudistamista haetaan pätevyyden toteajalta. Tämä toteaa ammattitaidon ylläpidon tai muussa tapauksessa edellyttää kokeen hyväksyttyä suorittamista pätevyyden uudistamiseksi.
Vanhan lain mukaisen pätevyyden uudistaminen piti tehdä 31.12.2017 mennessä!
Vuonna 2007 voimaan tulleen, vanhan lain mukainen Erillisen energiatodistuksen antajan pätevyys oli voimassa enintään vuoden 2017 loppuun saakka, johon mennessä pätevyys olisi pitänyt uudistaa uuden lain mukaiseksi.
Pätevyyttä haetaan pätevyyden toteajalta.
Ohjeet ja vaatimukset löytyvät FISE Oy:n verkkosivuilta:
Pätevyyden uusimista varten: läsnäolotodistukset Motivan järjestämistä tilaisuuksista
Pätevyyden uusimista varten voi Motivasta pyytää läsnäolotodistuksen energiatodistuksen laatijoille suunnatuista keskustelu- ja verkottumistilaisuuksista ja ajankohtaispäivistä. Lähetämme todistuksen pyydettäessä. Lähetä viesti osoitteeseen energiatodistus@motiva.fi.
Fisen sivuilla on tarkempaa tietoa pätevyyden uusimisen eri vaihtoehdoista.
Motivan järjestämät verkostotilaisuudet ja ajankohtaispäivät
Motivan järjestämät Energiatodistusten laatijoiden keskustelu- ja verkostotilaisuudet sekä ajankohtaispäivät lasketaan päivityskoulutukseksi. Saat Motivasta listan niistä päivistä, joissa olet ollut mukana.
Ota yhteyttä: energiatodistus@motiva.fi
Energiatodistuksen laatijan velvollisuudet ja toiminnan edellytykset
Velvollisuudet ja toiminnan edellytykset
Energiatodistusten laatijan tulee olla rekisteröitynyt Valtion tukeman asuntorakentamisen keskuksen (Varke) ylläpitämään energiatodistusrekisteriin.
Todistuksen laatijan arkisto
Energiatodistuksen laatijan on säilytettävä valmisteluasiakirjat, laskelmat ja muut tiedot, jotka laatija on tehnyt tai hankkinut todistuksen laatimista varten sekä tiedot todistuksen kohteessa tehdystä havainnoinnista. Energiatodistuksen laadintaan liittyvät asiakirjat, tiedot ja todistukset on säilytettävä vähintään 12 vuotta.
Laatijan on pidettävä arkistoa laatimistaan todistuksista ja ilmoitettava tiedot energiatodistuksista Valtion tukeman asuntorakentamisen keskukselle (Varke). Energiatodistus laaditaan Varken Energiatodistusrekisterissä.
Jos energiatodistus päivitetään, päivitys tehdään energiatodistusrekisterin kautta. Mikäli todistus on laadittu ennen Energiatodistusrekisterin käyttöönottoa (1.5.2015), viedään kohteen tiedot rekisteriin ja laaditaan todistus rekisterin kautta, kuten uusi todistus.
Toiminnan harjoittamisen yleiset edellytykset
Energiatodistuksen laatijalla tulee olla käytettävissään energiamäärien määrittämiseen ja rakennuksen ominaisuuksien selvittämiseen tarvittavat laitteet, välineet ja järjestelmät.
Energiatodistuksen laatimismenettely
Energiatodistuksen sisältämät tiedot
Energiatodistuksessa rakennuksen energiatehokkuus ilmaistaan rakennuksen kokonaisenergiankulutuksen sijoittumista luokitteluasteikolle kuvaavalla tunnuksella. Rakennukset jaetaan niiden käyttötarkoituksen mukaan ryhmiin, joilla kullakin on oma luokitteluasteikkonsa.
Rakennuksen energiatehokkuus lasketaan jakamalla rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus rakennuksen pinta-alalla.
Toteutunut ostoenergiankulutus
Toteutunut ostoenergiankulutus on ilmoitettava, jos tieto on saatavilla.
Toimenpide-ehdotukset
Todistuksessa annetaan suosituksia toimista, joilla voidaan parantaa kustannustehokkaasti rakennuksen energiatehokkuutta, ellei kyseessä ole uudisrakennus tai rakennus, jolle ei tällaisia toimia voida osoittaa. Todistuksessa voidaan lisäksi antaa muita tietoja rakennuksen energia- ja ympäristöominaisuuksista.
Jos energiatodistus laaditaan rakennuksen osalle, sovelletaan edellä rakennusta koskevaa rakennuksen osaan.
Energiamäärien määrittäminen
Energiatodistuksen laatijan on määritettävä rakennuksen vakioituun käyttöön tarvittava laskennallinen kokonaisenergiankulutus ja laskennallinen ostoenergiankulutus ottamalla huomioon rakennuksen tekniset järjestelmät ja rakennusosien ominaisuudet.
Rakennuksen kokonaisenergiankulutus määritetään painottamalla laskennallista ostoenergiankulutusta maankäyttö- ja rakennuslain nojalla säädettävillä energiamuotojen kertoimilla. Energiamäärien määrittämisessä voidaan soveltaa maankäyttö- ja rakennuslain nojalla annettavia tarkempia laskentasäännöksiä siten kuin ympäristöministeriön asetuksella tarkemmin säädetään.
Rakennuksen ominaisuuksien selvittäminen
Rakennuksen vakioituun käyttöön tarvittavan energiamäärän selvittämiseksi sekä suositusten laatimiseksi on energiatodistuksen laatijan selvitettävä olemassa olevan rakennuksen energiankulutukseen vaikuttavat ominaisuudet.
Energiankulutukseen vaikuttavat ominaisuudet selvitetään:
- asiakirjoista,
- havainnoimalla paikan päällä todistuksen kohdetta sekä
- tarvittaessa haastattelemalla rakennuksen käyttäjiä tai ylläpitohenkilökuntaa.
Energiatodistuksen laatija on oikeutettu saamaan tarvitsemansa tiedot rakennuksen omistajalta tai haltijalta.
Energiatodistusrekisteri
Energiatodistustietojärjestelmää eli energiatodistusrekisteriä ylläpitää Valtion tukeman asuntorakentamisen keskus Varke. Energiatodistusrekisteri löytyy osoitteesta www.energiatodistusrekisteri.fi.
Energiatodistustietojärjestelmä on tarkoitettu:
- energiatodistusten laatimista varten;
- todistusten laatimisen valvonnan apuvälineeksi;
- todistusten ja niissä olevien tietojen käytön valvonnan apuvälineeksi;
- todistusten laatijoiden valvonnan apuvälineeksi;
- tietopalvelutehtäviä varten.
Rekisteri on kolmiosainen: se sisältää tietoja energiatodistuksista, niiden laatijoista, ja se toimii Varken valvonnan välineenä.
1. Energiatodistusrekisteri
Energiatodistukset laaditaan 1.5.2015 alkaen energiatodistusrekisterin kautta, käsin allekirjoitettuja lomakkeelle laadittuja todistuksia ei tämän jälkeen hyväksytä.
Energiatodistuksen laatijat voivat tehdä todistukset joko rekisterin käyttöliittymän kautta täyttämällä tarvittavat tiedot tai tuomalla todistuksen tiedot laskentajärjestelmistä rajapinnan kautta. Rekisterissä energiatodistus saa todistusnumeron ja kohteen E-luku ja energialuokka muodostetaan syötettyjen tietojen perusteella kun energiatodistus allekirjoitetaan.
Tietojen tarkastuksen jälkeen energiatodistuksen laatija allekirjoittaa todistuksen sähköisesti. Sähköinen allekirjoitus tehdään poliisin antamaa HST-korttia käyttäen ja todistus tallentuu automaattisesti rekisteriin. Energiatodistuksen laatija toimittaa sähköisesti allekirjoitetun todistuksen sen tilanneelle taholle, joko tulosteena tai pdf-tiedostona. Rakennukselle voi olla voimassa vain yksi energiatodistus.
Sähköinen allekirjoitus on todistuskohtainen: jos energiatodistuksen tietoja pitää muuttaa sen allekirjoittamisen jälkeen, tulee laatia uusi todistus, joka saa uuden todistusnumeron.
Todistuksen laatimisesta peritään rekisteröintimaksu (noin 10 euroa per allekirjoitettu energiatodistus), jolla rahoitetaan tietojärjestelmän ylläpitokustannukset. Energiatodistuksen laatijoilta ei peritä muita rekisteröintiin liittyviä maksuja.
Energiatodistusten julkinen tietopalvelu
Energiatodistusrekisterissä laadittujen energiatodistusten tietoja voi hakea esimerkiksi todistustunnuksen tai osoitetiedon perusteella. Energiatodistuksesta saa nähtäväksi kaksi ensimmäistä sivua eli niin sanotun koosteen (ei kuitenkaan 1–2 huoneistoa koskevista kohteista, henkilötietosuojan vuoksi). Koko energiatodistusta ei rekisteristä voi saada nähtäväkseen Varken lisäksi kuin todistuksen laatinut energiatodistuksen laatija, joka toimittaa sähköisesti allekirjoitetun todistuksen sen tilanneelle taholle.
Ennen energiatodistusrekisterin käyttöönottoa laadittuja, käsin allekirjoitettuja, Varkelle pdf-tiedostona toimitettuja energiatodistuksia ei tulla viemään rekisteriin Varken toimesta. Energiatodistusrekisterin pilot-käytön aikana laaditut energiatodistukset ovat virallisia energiatodistuksia ja ne ovat mukana energiatodistusrekisterissä.
2. Laatijarekisteri
Laatijarekisteriin kirjataan tiedot rekisteröityneistä, pätevistä energiatodistuksen laatijoista.
Laatija merkitään rekisteriin vain, jos hän antaa suostumuksensa tiettyjen tietojen julkaisemiseen julkisessa tietopalvelussa (nimi, pätevyys ja sen voimassaoloaika, toiminta-alue). Laatija voi pyytää myös laajempien yhteystietojen: perustietojen lisäksi puhelinnumero, postiosoite, sähköpostiosoite, toiminnan internetosoite, yrityksen nimi). Yhteystietojen ylläpito on laatijan vastuulla rekisteröitymisen jälkeen.
Uusista pätevyyden saaneista energiatodistuksen laatijoista pätevyyden toteaja ilmoittaa vain rekisteröintiä pyytäneiden ja edellä mainitun suostumuksen antaneiden tiedot Varkelle pätevyyden toteamisen tai sen uusimisen jälkeen.
Muiden pätevyyden saaneiden energiatodistusten laatijoiden tulee rekisteröityä palvelussa saadakseen palvelun käyttötunnukset sekä oikeudet laatia energiatodistuksia rekisterin kautta.
Laatijatietojen haku tapahtuu laatijan nimen tai toiminta-alueen perusteella.
3. Valvontarekisteri
Rekisteri sisältää Varken valvonnassa tarvittavia tietoja, jotka on osittain siirretty energiatodistuksen laatijarekisteristä tai energiatodistusrekisteristä ja jotka ovat muutoin saatuja, valvontaa varten tarpeellisia tietoja (pyydetyt tarkennetut tiedot, rakennekuvat tms. tietoja). Tämän rekisterin tietoja ei ole saatavilla julkisessa tietopalvelussa. Valvontaa varten saatuja tietoja ei luovuteta edelleen. Varke vastaa tietojen siirtämisestä rekisteriin ja tietojen poistamisesta laissa säädetyn ajan kuluttua.
Energiatodistusten tietojärjestelmä perustuu lakiin rakennusten energiatodistustietojärjestelmästä (147/2015).
Rekisteröityminen energiatodistusrekisteriin
Miten rekisteröidytään energiatodistusrekisteriin?
Energiatodistusten laatija rekisteröityy palvelun käyttäjäksi Valtion tukeman asuntorakentamisen keskuksen Varken ylläpitämällä Energitodistusrekisteri-sivustolla.
Hanki valmiiksi poliisin myöntämä HST-kortti (sähköinen henkilökortti), kortinlukijalaite sekä -ohjelmisto.
Energiatodistusrekisterin käyttö
Energiatodistusrekisterissä voit luoda uuden energiatodistuksen, hakea energiatodistuksia, tarkastella luomiasi valmiita energiatodistuksia tai tarkastella luomiasi luonnostilaisia energiatodistuksia.
Rekisterin käyttöönoton jälkeen 1.5.2015 myös todistusmaksut (n. 10 euroa/allekirjoitettu energiatodistus) on otettu käyttöön, kun todistus allekirjoitetaan sähköisesti.
Todistusmaksujen laskutus tapahtuu aina laadintaa seuraavan kuukauden alussa, jolloin Varke laskuttaa energiatodistusten laatijalta kaikki hänen edellisen kuukauden aikana allekirjoittamansa todistukset. Laatija sisällyttää energiatodistusrekisterin maksut asiakkaaltaan laskuttamaan hintaan.
Ongelmia rekisterin käytössä?
Jos sinulla on rekisteröitymiseen tai kirjautumiseen liittyviä ongelmia, ota yhteyttä Valtion tukeman asuntorakentamisen keskukseen Varkeen, varke.ym@gov.fi
Kerro ongelmasi ja anna yhteystietosi niin Varken energiatodistusrekisterin käyttötuki ottaa sinuun yhteyttä.
Ongelmia sähköisen allekirjoituksen kanssa?
Tutustu energiatodistusrekisteristä löytyvään Laatijan oppaaseen ja hyödynnä siellä olevia ohjeita ja neuvoja. Mikäli ongelma ei ratkea oppaan ohjeilla, ota yhteyttä Varken tukeen.
Energiatodistusten laskentaohjeet 2018
Tähän on koottu tärkeimmät energiatodistuksen laatimiseen liittyvät laskentaohjeet.
Energiatodistuksen laatiminen
Yleiset ohjeet energiatodistuksen laadintaan ja rakennuksen kokonaisenergiankulutuksen laskentaan ovat ympäristöministeriön asetuksessa rakennuksen energiatodistuksesta.
Energiatodistusopas
Energiatodistusopas 2018 (päivitetty 26.3.2019):
Energiatodistusopas 2018 – Rakennuksen energiatodistus ja E-luvun määrittäminen
Vanhojen rakennusten alkuperäisiä suunnitteluarvoja
Tyypillisiä olemassa olevien vanhojen rakennusten alkuperaisiä suunnitteluarvoja – Energiatodistusoppaan 2018 liite
Laskentaesimerkit (osin päivitetty 06-2023)
Pientalot:
Energiatodistuksen laadintaesimerkki – Uusi pientalo
Energiatodistuksen laadintaesimerkki – Omakotitalo vuodelta 2000
Energiatodistuksen laadintaesimerkki – Pientalo 1940-luku korjaus 06-2023
Kerrostalot:
Energiatodistuksen laadintaesimerkki – Uusi kerrostalo
Energiatodistuksen laadintaesimerkki – Kerrostalo vuodelta 1970
Toimistotalot:
Energiatodistuksen laadintaesimerkki – Uusi toimistotalo
Energiatodistuksen laadintaesimerkki – Toimistotalo vuodelta 2006
Muut laskentaesimerkit:
Energiatodistuksen laadintaesimerkki – Erillinen moottoriajoneuvosuoja
Esimerkki poistoilma- ja ilma-vesi -lämpöpumpun laskemisesta Rakennuksen energiankulutuksen ja lämmitystehontarpeen laskenta-ohjeen mukaisesti
Rakentamismääräyskokoelma ja taustamateriaalit
1009-2017 – Ympäristöministeriön asetus uuden rakennuksen sisäilmastosta ja ilmanvaihdosta
1010-2017 – Ympäristöministeriön asetus uuden rakennuksen energiatehokkuudesta
Asetuksen 1010/2017 taustamateriaalit:
Perustelumuistio 2017 19 12 D3 uusimisesta
Opas tarpeenmukaisen ilmanvaihdon huomioimisesta E-luvun laskennassa 20180228-a-E4C60E12_A5A3_4B98_A5D5_02AEE4FC9FD7-144152
Tasauslaskentaopas 2018 – Rakennuksen lämpöhäviön määräystenmukaisuuden osoittaminen
LTO-laskin 2018
Lämpöhäviöiden tasauslaskin 2018
PILP-opas 2018
PILP-laskin 2018
RakEne-laskin 2018
Opas valaistuksen tehontiheyden ja tarpeenmukaisuuden huomioimisesta E-luvun laskennassa 2018
Rakennuksen energiankulutuksen ja lämmitystehon tarpeen laskenta, ohjeet, 2018:
Energiatehokkuus – Rakennuksen energiankulutuksen ja lämmitystehontarpeen laskenta
Rakennuksen energiankulutuksen ja lämmitystehon tarpeen laskenta, ohjeet 2018:
Lämpöpumppujen energialaskentaopas
Lämmitysjärjestelmät ja lämmin käyttövesi -laskentaopas
Jäähdytysjärjestelmien energialaskentaopas
Aurinko-opas 2012 – Aurinkolämmön ja -sähkön energiantuoton laskennan opas
Viivamaisten lisäkonduktanssien laskentaopas
Lomakkeet ja jaettavat aineistot
Energiatodistusten markkinointia ja viestintää varten on laadittu aineistoja sekä energiatodistusten laatijoille että kiinteistövälittäjille.
Energiatodistusten laatijat:
- Energiatodistuksen tilaajan ohje
- Energiatodistuksen lukuohje
- Energiatodistusesite
Lomakkeet
Energiatodistukset luodaan ja allekirjoitetaan Energiatodistusrekisterissä:

Poikkeus: kevennetyn menettelyn mukainen energiatodistus:
Kevennetyn energiatodistuksen lomakepohja on edelleen käytössä. Ennen kuin otat lomakkeen käyttöön, tutustu kevennetyn menettelyn rajoituksiin, jotka löydät alempaa tältä sivulta.
Kevennetyn menettelyn mukaisen energiatodistuksen lomakepohjat
Lomakepohjat päivitetty 2019:
Lomakepohja uuden kevennetyn energiatodistuksen laatimiseen – 2019
Energicertifikat enligt_forenklat förfarande – 2013
Tulostettavat, käsin täytettävät pohjat (tulostettava pdf-tiedosto):
Kevennetyn menettelyn mukainen energiatodistus 2019 – tulostettava
Energicertifikat enligt förenklat förfarande 2013 – forutskrift
Kevennetty energiatodistusmenettely
Energiatodistus voidaan laatia kevennetyn menettelyn mukaisesti tietyissä erityistilanteissa.
Kevennettyä menettelyä voi käyttää jos myytävä tai vuokrattava kohde (rakennus, kiinteistö, huoneisto tai sen hallintaoikeus enintään kaksi asuinhuoneistoa käsittävässä asuinrakennuksessa) on arvoltaan vähäinen.
Kohteen arvon määrittely vähäiseksi:
- Kohteen arvo määritellään vähäiseksi jos kohteen myyntihinta alittaa 50 000 euroa.
- Kohteen vuokra kuukaudessa alittaa 350 euroa.
Muu perusteltu syy kevennetyn menettelyn käyttämiseen:
- Kohde myydään tai vuokrataan lähisukulaisten välillä.
- Kohdetta ei esitellä julkisesti myyntiä varten tai tarjota myytäväksi julkisesti esillä olevalla ilmoittelulla.
Kevennetyn menettelyn mukaisesti energiatodistus laaditaan omalla lomakkeellaan, ja rakennuksen energiatehokkuutta kuvataan tunnuksella H.
Kevennetyn menettelyn mukaisesti tehtyä todistusta ei toimiteta energiatodistusrekisteriin tai Motivaan, mutta se kannattaa olla esimerkiksi kauppakirjan liitteenä.
Jos kevennetyn menettelyn syy tai syyt eivät jatkossa toteudu (esimerkiksi uudelleen myynnin tai vuokraamisen yhteydessä), tulee kohteelle laatia virallinen energiatodistus.
Jaettavat aineistot
Energiatodistusten laatijoiden käyttöön suunnatut jaettavat aineistot.
Esite, tilaajan ohje ja lukuohje
Rakennuksen energiatodistus -esite:
– Yleisesite energiatodistuksesta, sopii kuluttajamarkkinointiin.

Mikä on rakennuksen energiatodistus -esite 2018
Energiatodistus, tilaajanohje:
– Tilaajanohje kertoo tiedot energiatodistuksen tilaamista varten, sopii kuluttajamarkkinointiin.

Energiatodistuksen tilaajan ohje 2018
Energiatodistus, lukuohje:
– Lukuohje avaa energiatodistuksessa esitettävät tiedot, jotta energiatodistuksesta ja siinä olevista tiedoista saa paremmin kiinni.

Energiatodistus – Lukuohje 2018
Kiinteistönvälittäjille suunnattu aineisto:
Rakennuksen energiatodistus – Kiinteistönvalittajat – 2018
Tilaisuudet ja tapahtumat
Energiatodistusten laatijoille järjestettyjen ajankohtaispäivien esitysaineistot on koottu alla oleviin linkkeihin.
Energiatodistusten laatijoiden ajankohtaispäivä 21.5.2025
Ajankohtaista ympäristöministeriösta – Energiatodistuksiin liittyvien säännösvalmistelujen tilanne – Ilkka Hippinen
Ajankohtaiset Varkesta – Ulla Laapotti, Varke
Ajankohtaiset Varkesta – Ari Manninen, Varke
Asiakkaan kohtaaminen energiatodistusta laadittaessa – Pekka Silvennoinen, LM Silvennoinen Oy
Energiatodistuksen merkitys rahoituksessa – Henri Routila, Nordea Kiinnitysluottopankki Oyj
Energiatodistusten laatijoiden ajankohtaispäivä 28.11.2024
Ajankohtaiset ympäristöministeriösta – Mitä uusi EPBD voi tuoda energiatodistuksiin – Ilkka Hippinen. ympäristöministeriö
Ajankohtaiset ARAsta – Kirsi Unhonen, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA
Ajankohtaista pätevyyksistä ja niiden uusimisesta – Samuli Könkö Suomen LVI-Liitto SuLVI ry (Ei esitysmateriaalia)
Perusparannuspassin valmistelun tilanne – Minna Tolvanen, Motiva Oy
Usein kysyttyjä kysymyksia energiatodistuksen laskennasta – Mika Vuolle, EQUA Simulation AB
Energiatodistusten laatijoiden ajankohtaispäivä 21.5.2024
Tilaisuus jakautui kahteen osaan: aamupäivällä käsiteltiin ajankohtaisia sekä todistusten laadintaan liittyviä asioita, iltapäivän työpajassa aiheena oli uusi rakennusten energiatehokkuusdirektiivi ja sen vaikutukset energiatodistuksiin.
Ajankohtaiset kuulumiset ympäristöministeriostä – Sari Rapinoja, ympäristöministeriö
Ajankohtaiset kuulumiset ARAsta – Kirsi Unhonen, ARA
Uuden rakentamislain vaikutus lakisääteisin pätevyyksiin
Timo Korhonen, FISE Oy (ei esitysmateriaalia)