Siirry sisältöön

EU:n rengasmerkintä

EU:n rengasmerkintä on vuodesta 2012 alkaen auttanut kuluttajia valitsemaan turvalliset ja taloudelliset kesärenkaat. Rengasmerkintä auttaa välttämään esimerkiksi sellaisia renkaita, joissa vierinvastus on saatu hyväksi heikentämällä märkäpitoa. Hyvä märkäpito on liikenneturvallisuuden takia tärkeämpi ominaisuus kuin hyvä vierinvastus. 

Uudet renkaat on varustettava tarralla, jonka merkinnät kertovat renkaan polttoainetaloudellisuudesta, märkäpidosta ja ohiajomelusta. Vuonna 2021 merkintä päivittyi ja toukokuusta 2021 alkaen valmistettujen renkaiden merkinnässä on mukana myös lumi- ja jääpidosta kertovat symbolit. Myös automyyjän on informoitava rengasmerkinnästä silloin, kun ensiasennusrenkaiksi on useita vaihtoehtoja. Rengasmerkintä koskee uusia henkilö-, paketti-, kuorma- ja linja-autojen renkaita, mutta ei pinnoitettuja eikä museoautojen renkaita eikä myöskään kilpa-, vara- ja nastarenkaita eikä eräitä muita erikoisrenkaita.

Vertailukelpoista tietoa polttoainetaloudesta, märkäpidosta ja melusta

Renkaiden energiamerkintä
Kuva. Rengasmerkinnästä ilmenee renkaan polttoainetaloudellisuus- ja märkäpitoluokka asteikolla A-E sekä vierintämeluluokka ja vierintämelun mittausarvo (desibeli). Polttoainetaloudellisuusluokituksessa paras on A (vihreä) ja huonoin E (punainen), samoin märkäpitoluokituksessa paras luokka on A (tumma sininen) ja huonoin luokka on E (vaalea sininen). Jos merkinnässä näkyy sekä lumipidosta (lumihiutale) että jääpidosta (jääpuikko) kertova merkintä, on rengas sopiva Pohjoismaiden lumisille ja jäisille teille.

Rengasmerkinnässä olevan QR-koodin kautta pääsee näkemään lisätietoja tuotteesta eurooppalaisessa tietokannassa (EPREL).

Yksi polttoainetaloudellisuusluokka ‒ prosentti kulutuksessa

Renkaan polttoainetaloudellisuusluokitus auttaa kuluttajaa hahmottamaan renkaan aiheuttamaa polttoaineenkulutusta ja ympäristökuormitusta. Mitä parempi polttoainetaloudellisuusluokka, sitä pienempi on renkaan vierinvastus. Vierinvastus kuvaa sitä, kuinka paljon energiaa kuluu renkaan muodonmuutokseen sen koskettaessa tiehen. Jos vierintävastus on alhainen, rengas pyörii kevyesti ja polttoainetta kuluu vähemmän.

Vierintävastukseltaan parhaat A-luokan renkaat voivat vähentää henkilöauton polttoaineenkulutusta jopa 5 prosenttia verrattuna huonoimpiin renkaisiin. Esimerkiksi 6 l/100 km kuluttavalla autolla yksi luokka voi merkitä polttoaineenkulutukseen 0,1 l/100 km muutosta.

Märkäpitoluokitus kuvaa jarrutusmatkaa märällä asfaltilla

Märkäpito on yksi tärkeimmistä renkaiden turvallisuuskriteereistä. Renkaan märkäpitoluokitus kuvaa renkaan jarrutusmatkaa märällä asfaltilla 80 kilometrin tuntinopeudesta pysähdyksiin. Paras märkäpitoluokka on A ja huonoin E. Luokituksen paraneminen yhdellä pykälällä lyhentää märällä tienpinnalla jarrutusmatkaa 80 km/h nopeudesta arviolta yhden autonmitan. Esimerkiksi B-luokan renkaan jarrutusmatka on 3-6 metriä pitempi kuin A-luokan.

Vierintämeluluokitus kertoo ulkomelusta

Meluluokitus auttaa kuluttajaa vertailemaan tarjolla olevien renkaiden aiheuttamaa vierintämelua. Luokituksen perustana on ohiajomelu, joka ei välttämättä kerro sisämelun voimakkuudesta.

Ohiajomelua varten on kolme luokkaa välillä A-C ja lisäksi merkinnässä on vierintämelun mittausarvo (dB).  Paras A-luokka merkitsee vähintään kolme desibeliä tyyppihyväksyntävaatimuksia hiljaisempaa rengasta. B-luokka merkitsee taas enintään kaksi desibeliä vaadittua hiljaisempi. C-luokka merkitsee tyyppihyväksyntävaatimuksia meluisampaa rengasta.

Uudet kesärenkaat parhaista luokista

EU-rengasmerkintä auttaa valitsemaan kesärenkaat. Kannattaa valita sellainen kesärengas, joka on märkäpidoltaan ja vierinvastukseltaan hyvä (luokat A–B). Lisäksi renkaan olisi hyvä olla melutasoltaan vähintään kohtuullinen.

Talvirenkaiden vertailuun rengasmerkintä soveltuu heikosti Suomessa. Rengasmerkintävaatimukset eivät koske nastarenkaita ja kitkarenkaiden märkäpitoluokitus ei kerro soveltuvuudesta suomalaisiin talviolosuhteisiin. 2021 uusitussa energiamerkinnässä on kuitenkin symbolit renkaille jotka täyttävät lumi- ja jääpidon vähimmäisarvot. Pohjoismaiden lumisille ja jäisille teille soveltuvista renkaista tulisi löytyä nämä merkinnät.

Renkaan kaarreajopidosta ja muista ominaisuuksista kannattaa etsiä tietoa esimerkiksi autolehtien rengastesteistä.

Merkintä koskee EU:ssa myytäviä uusia renkaita

Rengasmerkintää koskeva EU-asetus ( (EU) 2020/740) ja aiempi EY-asetus luovat puitteet henkilö-, paketti- ja kuorma-autojen renkaiden ominaisuuksia koskevien yhdenmukaistettujen tietojen antamiseksi merkintöjen avulla, jotta kuluttajat voivat renkaita ostaessaan tehdä tietoon perustuvan valinnan. Päivitetty merkintä koskee kaikkia EU:n alueella myytäviä uusia renkaita, jotka on valmistettu 1.5.2021 jälkeen. Näissä renkaissa pitää joko olla uusi rengasmerkintätarra tai luokitustietojen pitää olla myymälässä esillä renkaan lähettyvillä.


Rengasmerkintä koskee seuraavia rengastyyppejä:

  • Henkilöautonrenkaat (C1)
  • Pakettiautonrenkaat (C2)
  • Kuorma-autonrenkaat (C3)

Rengasmerkintä ei koske:

  • pinnoitettuja renkaita
  • maastokäyttöön suunniteltuja erikoisrenkaita
  • kilparenkaita
  • nastarenkaita
  • 10” tai pienemmälle vanteelle tehtyjä renkaita
  • 25” tai suuremmalle vanteelle tehtyjä renkaita
  • renkaita, joiden nopeusluokitus on alle 80 km/h
  • tilapäiskäyttöön tarkoitettuja vararenkaita


Sivua päivitetty viimeksi 20.2.2024