Siirry sisältöön

Pk-yritys: Kuinka haet energiatehokkuutta edistävää rahoitusta?

Vihreän siirtymän ja Euroopan unionin kestävän kehityksen ohjelman toteuttamiseksi on pk-yritykselle tarjolla monenlaista rahoitusta edistämään energiatehokkuutta, vähentämään päästöjä ja toteuttamaan korjausrakentamista.

Rahoitus tarkoittaa julkisilta tai yksityisiltä tahoilta haettua lainaa, tukea tai avustusta. Se voi kohdistua investointiin tai hankintaan, mutta myös selvityksiin, tutkimuksiin tai kehitykseen.

Rahoitusta on haettavissa alueellisista, kansallisista tai kansainvälisistä rahoituslähteistä tai viranomaisilta:
Rahoituksen tietopalvelu: PK-yritys

Tarkistuslistan tarkoitus

Tämä tarkistuslista auttaa pk-yritystä valmistautumaan rahoituksen hakemiseen. Tavoitteena on lisätä mahdollisuuksia saada rahoitusta luetteloimalla tarjolla olevia rahoituslähteitä sekä tehostamalla niin hakuprosessia kuin rahoituksen hakijan ja tarjoajan välistä tiedonvaihtoa. Kannattaa muistaa, että rahoituksen hakijan tärkein tehtävä on helpottaa myönteisen päätöksen tekemistä.

Investointi energiatehokkuuteen tuo yritykselle monenlaisia etuja. Etuja ovat kustannussäästöt, kilpailukyvyn parantaminen, brändin ja imagon vahvistuminen, vaatimustenmukaisuuden varmistaminen, pitkän aikavälin investointituotto, innovaatioiden ja teknologian kehittäminen, hiilijalanjäljen pienentäminen sekä mahdollisuus hyödyntää tukia ja rahoitusta.

Lisätiedot

Kustannussäästöt
Energiatehokkuuden parantaminen vähentää energiankulutusta ja energiakuluja.

Kilpailukyvyn parantaminen
Energiatehokkaat ratkaisut voivat alentaa tuotantokustannuksia, mikä kohentaa yrityksen hinnoittelukykyä ja kilpailuasemaa markkinoilla.

Brändin ja imagon vahvistaminen
Ympäristöystävälliset toimenpiteet parantavat yrityksen mainetta vastuullisena toimijana. Tämä voi houkutella ympäristötietoisia asiakkaita ja sijoittajia.

Vaatimustenmukaisuuden varmistaminen
Monet sääntelyvaatimukset ja standardit edellyttävät energiatehokkaita toimintatapoja. Ennakoimalla näitä muutoksia yritys voi välttää sanktioita ja pysyä sääntelyn edellä.

Pitkän aikavälin investointituotto
Vaikka energiatehokkuustoimenpiteet voivat vaatia alkuinvestointeja, ne maksavat itsensä takaisin kertyneinä säästöinä ja lisääntyneenä toimintatehokkuutena.

Innovaation ja teknologian kehittäminen
Energiatehokkuuteen panostaminen voi edistää uusien teknologioiden ja innovaatioiden käyttöönottoa, mikä lisää yrityksen kehityspotentiaalia.

Hiilijalanjäljen pienentäminen
Energiatehokkuus vähentää päästöjä ja auttaa yritystä saavuttamaan kestävän kehityksen tavoitteet. Tämä on tärkeää ilmastotietoisuuden lisääntyessä.

Mahdollisuus hyödyntää tukia ja rahoitusta
Monet kansalliset ohjelmat ja EU-ohjelmat tarjoavat rahoitusta energiatehokkuusinvestointeihin. Se saattaa alentaa investointien kustannuksia.



Jotta rahoitusta voi hakea, tulee tunnistaa investoinnin tarve ja alustavasti määritellä tarvittava hanke sekä siitä aiheutuvat kustannukset. Oikein ajoitettuna pienikin rahoitustuki saattaa merkittävästi vaikuttaa investoinnin toteutettavuuteen. Siksi rahoitusta kannattaa hakea hyvissä ajoin, rohkeasti ja ennakoivasti. Investointia koskevan pohdinnan käynnistyessä on hyvä tutustua ja hankkia tietoa rahoitusmadollisuuksista. Samalla tulee ottaa huomioon sekä rahoituksen myöntäjän että yrityksen prosessien aikataulut.


Julkinen rahoitus:
  • Valtio: tuki, avustus tai hankerahoitus
  • Maakuntaliitot ja ELY-keskukset: Euroopan unionin rakennerahastoihin (Euroopan Sosiaalirahasto ESR ja Euroopan aluekehitysrahasto EAKR) sekä maaseuturahastoon perustuva rahoitus projektimuotoiselle kehittämiselle
  • Euroopan unioni: kilpailtu tuki, avustus tai laina
  • Euroopan Investointipankki: laina, ELENA-avustus (European Local Energy Assistance)

Yksityinen rahoitus:
  • Yritys: oma tulorahoitus (oltava, jotta saisi rahoitusta muualtakin)
  • Pankit ja yksityiset toimijat: leasing-sopimus laitehankintoihin
  • Institutionaaliset sijoittajat (esimerkiksi eläkerahastot): vihreä joukkovelkakirja rakennusprojekteihin
  • Rakennus- ja kiinteistökehittäjät: osallistuminen rahoitukseen osana kiinteistöprojektia
  • Energiayhtiöt: rahoitus ja teknologiaratkaisut
  • Energiapalveluyritykset (ESCO-yritykset): ratkaisun investointi maksetaan saavutetuilla säästöillä
  • Älykkäitä järjestelmiä tarjoavat yritykset: rahoitus osana palvelupakettia

Institutionaaliset sijoittajat (esimerkiksi eläkerahastot) voivat rahoittaa yritysten rakennusprojekteja vihreillä joukkovelkakirjoilla. Niiden avulla yritys saa pitkäaikaista ja kohtuuhintaista rahoitusta energiatehokkuuden parantamiseen.

Rakennus- ja kiinteistökehittäjät voivat osallistua energiatehokkuusremonttien yhteisrahoitukseen osana suurempia kiinteistöprojekteja. Tämä saattaa sisältää esimerkiksi eristyksen parantamisen tai energiatehokkaiden ikkunoiden ja ovien asennuksen.

Energiayhtiöt voivat investoida rakennusten energiatehokkuuteen tarjoamalla rahoitusta ja teknologiaratkaisuja vaikkapa lämmöntalteenottojärjestelmien tai aurinkopaneelien asennuksessa.

Energiapalveluyritykset (ESCO-yritykset) tarjoavat energiatehokkuusprojekteja avaimet käteen -ratkaisuina, jolloin investointi maksetaan saavutetuilla säästöillä. Tämä sopii erityisesti rakennusten energiankulutuksen vähentämiseen (esimerkiksi valaistus, ilmanvaihto, lämmitys).

Älykkäitä järjestelmiä tarjoavat yritykset voivat osallistua rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen tarjoamalla rahoitusta osana palvelupakettia.

Pankit tarjoavat vihreitä lainoja rakennusten energiatehokkuusprojekteihin, kuten lämmitysjärjestelmien uusimiseen tai energiatehokkaiden materiaalien käyttämiseen. Kestävyyden edistämiseksi lainoja saa usein kilpailukykyisin ehdoin.

Joissakin tapauksissa pankit tai yksityiset toimijat voivat tarjota leasingsopimuksia energiatehokkuuslaitteiden, kuten lämpöpumppujen tai aurinkopaneelien, hankintaan.



Rahoituksen hakeminen vaatii aikaa, työtä, omistajuutta ja johdon sitoutumista:
  • Varaa riittävästi aikaa hakukierrokseen/rahoituksen hakemiseen valmistautumiseen.
  • Mieti, mihin olet ryhtymässä ja rajaa rahoituksen kohde.
  • Kirkasta rahoitusta tarvitsevan hankkeen tavoite ja mieti, millaisia toimenpiteitä, investointeja ja tietoja sen saavuttaminen edellyttää.
  • Sitouta yrityksen johto.
  • Varmista, että valmisteluun on riittävästi työaikaa, henkilöstö osallistuu siihen monialaisesti ja ostopalvelua voi tarvittaessa hankkia.
  • Perehdy rahoitusohjelmien taustoihin ja tavoitteisiin, selvitä rahoitettavat toimenpiteet, hakuajat, talouden reunaehdot ja hallinnolliset menettelyt.


  • Lue huolellisesti rahoittajan ohjeet.
  • Vastaa juuri siihen, mitä kulloinkin kysytään.
  • Muista tarkistaa hakukriteerit ja mieti, miten ne hakemuksessasi täyttyvät.
  • Pyydä hakemuksen sisältöä ja numerotietoja varten sparrausapua omasta organisaatiosta. Muista myös hyödyntää rahoittajan neuvontaa sekä mahdollisia muita ulkopuolisia neuvontapalveluita ja asiantuntijoita.
  • Läpikäy rahoitushakemus moneen kertaan ennen sen lähettämistä.


Hakemuksen pitää vastata rahoitusvälineen kriteerejä ja rahoitushaun ehtoja.
Keskeisiä seikkoja hakemuksen arvioinnissa ovat tarkoituksenmukaisuus, taloudellisuus, tehokkuus, vaikutettavuus ja pysyvyys. Hakemuksen sisällön selkeys ja johdonmukaisuus auttavat rahoittajaa ymmärtämään, mistä hakemuksessa on kysymys ja löytämään perustelut myönteiselle rahoituspäätökselle.


  • EU-rahoitus on tarkoitettu aitoa ja havaittua muutostarvetta varten, ei organisaation perustoiminnan rahoitusta varten.
  • Yrityksen on kehitettävä kapasiteettiaan pitkäjänteiseen ja ennakoivaan kehittämistarpeiden sekä rahoituslähteiden seurantaan ja koordinointiin.
  • Kehittämiskohteiden valinnoilla yritys toteuttaa strategioitaan ja lisää projektiensa strategista merkitystä.
  • EU-rahoitusta hakeva kilpailee lukuisten muiden hankkeiden kanssa.



Myönnettävän rahoituksen ehdot kerrotaan hakutiedoissa. Esimerkiksi ELY-keskusten myöntämää investointiavusta voi saada enintään 30 prosenttia, ELY:n myöntämää kehittämisavustusta enintään 50 prosenttia.

Tarkista, onko myönnettävä rahoitus kiinteä vai harkinnanvarainen summa tai prosenttiosuus.



Rahoitus kytkeytyy usein asetettuihin ympäristö-, ilmasto- ja kestävyystavoitteisiin sekä rahoitusvälineelle asetettuihin tavoitteisiin. Ne ja muut tarvittavat tiedot ilmenevät hakulomakkeesta. Älä kyseenalaista rahoittajan tiedustelemia tietoja, vaan anna selvitys jokaiseen pyydettyyn kohtaan. Kiinnitä huomio myös mainintoihin pakollisista liitteistä tai viranomaistiedoista.



Joidenkin rahoitushakujen käsittelyaikataulut käyvät ilmi hakua koskevista tiedoista. Varaudu myös siihen, että rahoittaja voi pyytää lisätietoja. Vaikka päätöksen saaminen kestäisi kauan, hakija ei saa sitä unohtaa. Myönteisen rahoituspäätöksen jälkeen hanke yleensä pitää saada ripeästi liikkeelle.



Sivua päivitetty viimeksi 12.12.2024