Siirry sisältöön

Motivan uutiset 2020


27.10.2020 15.00

Hävikki-battlen voitto ratkesi – ysiluokkalaisten loihtimat herkut hurmasivat tuomariston

Hävikki-battlessa yhdeksäsluokkalaiset valinnaisen kotitalouden opiskelijat kisaavat siitä, kuka onnistuu valmistamaan kauppojen hävikistä näyttävimmät kahden ruokalajin annokset. Annoskuvat jaetaan Instagramissa, josta kilpailun tuomaristo valitsee voittajat. Ideana on opetella valmistamaan ruokaa satunnaisista raaka-aineista ja perehtyä ruokahävikin vähentämisen keinoihin.

Hävikki-battlen kuvakisan tuomaristoon kuuluivat Vuoden kokki Lari Helenius, Vuoden tarjoilija Christian Angelov, Kotitalousopettajien liiton toiminnanjohtaja Tarkko Nuutinen sekä S-ryhmän vastuullisuuspäällikkö Senja Forsman.

Instagramissa jaettiin kilpailuaikana syyskuussa lähes 400 postausta kouluissa valmistetuista annoksista #hävikkibattle2020 tunnisteella. Tuomaristo valitsi näistä näyttävimmät pääruoka ja jälkiruoka-annokset. Kisa oli tiukka ja voittajat kustakin kategoriasta ratkesivat yhden pisteen äänieroilla. Tuomaristoa viehätti erityisesti se että, klassisista perusruoista oli pienellä vaivannäöllä ja asettelulla saatu tyylikkään ja houkuttelevan näköisiä.

Kuvakisan voitot Kuopioon ja Jämsään

Pääruoka kategorian voitti Kuopion Hatsalan klassillisen yläasteen oppilaiden kuva kermaisesta lohi-parsakaalipastasta, jota tuomaristo luonnehti raikkaan ja mehukkaan näköiseksi annokseksi.

Resepti myös vaikuttaa helposti muunneltavalta, jos kaapissa sattuu olemaan muita raaka-aineita. Annos on värikäs ja kasvikset pääsevät siinä hienosti esiin, Vuoden kokki Lari Helenius kuvailee.
Jälkiruokakuvista tuomariston suosikiksi nousi Jämsänjoen yhtenäiskoulun oppilaiden valmistama britakakku, jonka valmistukseen oli käytetty hävikkiomenia, -päärynöitä, -banaaneja, appelsiineja sekä valkosuklaata.
– Britakakku on klassinen jälkiruoka, jonka valmistusainekset löytyvät helposti kaapin pohjalta. Kuvassa on kaunis esillelaitto ja näkisin tämän kakun mielelläni vaikka omassa juhlapöydässä, vuoden tarjoilija Christian Angelov sanoo. Kuvakisan voittaja-annokset valmistaneet oppilaat saavat S-ryhmän 30 euron lahjakortit.

Vuoden kokki ja tarjoilija matkaavat kouluvierailuille kertomaan työstään

Tuomaristo oli vaikean tehtävän edessä. Kuvassa takana vasemmalla Senja Forsman ja Tarkko Nuutinen. Etualalla vasemmalla Lari Helenius ja oikealla Christian Angelov.
Kaikkien hävikki-battleen ilmoittautuneiden koulujen kesken arvottiin Vuoden kokin ja Vuoden tarjoilijan kouluvierailut. Lari Helenius matkaa vierailulle Sauvon koulukeskukseen. Christian Angelov puolestaan suuntaa Kuopion Hatsalan klassisilliselle yläasteelle kertomaan tarjoilijan työstään. Kouluvierailut mahdollistaa Vuoden kokki ja Vuoden tarjoilija kilpailuista vastaava Wihuri Oy Aarnio Metro-tukku.

Lisäksi S-ryhmä tekee ilmastolahjoituksen oppilaiden valitsemaan kohteeseen. Tämän palkinnon saajat arvottiin myös kaikkien Hävikki-battleen osallistuneiden koulujen joukosta ja S-ryhmän ilmastolahjoituksesta pääsevät päättämään Nakkilan yhteiskoulun valinnaisen kotitalouden oppilaat.

Hävikki-battlen järjestää valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva Oy ja Hävikki-battlen rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö. Ruokakaupat ympäri Suomen lahjoittavat hävikkiä ruoanlaittohaasteen toteuttamiseen. Konsepti on voittanut pohjoismaisen EMBLA Nordic Food Awards -palkinnon ruokakasvatuskategoriassa vuonna 2019.

Lisätietoja hävikki-battlesta:
Instagram: #hävikkibattle2020

Hävikkibattle2020-videokooste kuvasadosta:



Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 7.4.2022