Siirry sisältöön

Energialähteet

95 E10 -tankkaus
Kuva. Mikael Lindén, Öljyalan Palvelukeskuksen kuva-arkisto
Energialähteet-sivuilla on tietoa liikenteessä nykyisin käytettävistä energianlähteistä. Lisäksi kohdassa "Muut energialähteet" on kuvattu lyhyesti sellaisia energialähteitä, jotka ovat vasta tutkimusvaiheessa tai muista syistä harvinaisia Suomessa.

Artikkeleissa on tietoa nimenomaan autoilijaa kiinnostavista aiheista, kuten ympäristöominaisuuksista, käyttöturvallisuudesta, kustannuksista ja saatavuudesta Suomessa. Tietoa tankkaus- ja latausasemien sijainnista on omalla alasivullaan.

Auton pakoputken päästä tulevan hiilidioksidin määrä riippuu energiankulutuksesta ja polttoaineen kemiallisesta koostumuksesta, ei siitä, onko polttoaine fossiilista vai bioperäistä. Fossiilisen polttoaineen palaessa hiilidioksidista vain osa sitoutuu kasveihin ja suurin osa nostaa ilmakehän CO2-pitoisuutta. Biopolttoaineilla taas loppukäyttö katsotaan hiilineutraaliksi (hiili kiertää luonnossa), ja kasvihuonekaasupäästöjä ajatellaan syntyvän lähinnä raaka-aineen tuotannosta ja polttoaineen jalostuksesta.

Autojen verotus (autovero ja vuotuinen ajoneuvovero) perustuu pakoputkesta mitattuun CO2-päästöön. Jos autolle on olemassa kaksi CO2-arvoa (esimerkiksi flex-fuel -autot ja bi-fuel -kaasuautot), verotus määräytyy alemman luvun mukaan. Koska sekä korkeaseosetanolilla että metaanilla (maakaasulla) saavutetaan polttoaineen kemian vuoksi bensiiniä pienempi CO2-päästö, verojärjestelmä sisältää kannustimen vaihtoehtopolttoaineautoille.
CO2-kierto 460p

Energialähteiden ominaisuudet eroavat toisistaan. Suomessa markkinoilla olevien liikenteen energialähteiden tärkeimpiä ominaisuuksia on esitetty alla olevassa taulukossa. Taulukossa esitetyt tunnusluvut polttoaineille perustuvat Euroopan komission Yhteisen tutkimuskeskuksen (Joint Research Centre) lukuihin.

Taulukko 1. Suomen markkinoilla olevien liikenteen energialähteiden tärkeimpiä ominaisuuksia.
Energialähde
Energia-
sisältö
kWh/litra

Kasvihuone-
kaasupäästöt
gCO2ekv./kWh

Kasvihuone-kaasupäästöjen
vähenemä *)

Huom!
Bensiini (E0)
8,9
302


Etanoli
5,8
45 – 91
70 – 85 %
lignoselluloosasta
Bensiini (E10)
8,6


Korkeaseosetanoli (E85)
6,3


Diesel (B0)
10,0
302

Biodiesel (perinteinen FAME)
9,2
51 – 245
19 – 83 %
(EU:ssa minimi 35 % **)
määrittelemätön palmuöljy – biodiesel kasvi- tai eläinöljyjätteestä

Uusiutuva diesel
9,4
15 – 223
26 – 95 %
(EU:ssa minimi 35 % **)
määrittelemätön palmuöljy –
uusiutuva diesel jätepuusta
Diesel (B7, FAME)
9,9


Diesel (B20, uusiutuva diesel)
9,9


Maakaasu
13,9 kWh/kg
255

Biokaasu
13,9 kWh/kg54 – 83
67 – 79 %
yhdyskuntajäte – kuivalanta
Sähkö

0 – 89 – 600
uusiutuva – keskimääräinen – marginaaliperusteinen
*) fossiiliseen vertailupolttoaineeseen nähden (esimerkiksi etanolilla bensiini, biokaasulla maakaasu jne.)
**) EU:n alueella biopolttoaineen minimivaatimuksena 35 prosentin päästövähenemä

Taulukon lähteet:



Sivua päivitetty viimeksi 20.2.2024