Teollinen aurinkolämpö

Teolliseksi aurinkolämmöksi kutsutaan järjestelmiä joiden keräinpinta-ala on 50–500 m². Parhaiten aurinkolämpöä voivat hyödyntää yritykset, jotka käyttävät suuria määriä suhteellisen matalassa lämpötilassa olevia nesteitä. Jos kulutus vielä painottuu kesäkaudelle, niin kannattavuus on sitäkin parempi. Aurinkolämpöä hyödynnetään prosesseissa esimerkiksi panimoissa ja pesuloissa. Suomessa myös erilaiset pääasiassa kesäkäytössä olevat lomakylät ovat potentiaalisia kohteita aurinkolämmölle.

Suomessa teollisen kokoluokan järjestelmiä on toistaiseksi hyvin vähän. Yksi edustavimpia on Porin vuonna 2011 valmistunut uimahalli, jossa on 200 m² tavanomaisia aurinkolämpökeräimiä katolla ja lisäksi 80 m² rakennuksen kuparijulkisivusta lämpöä keräävää kattamatonta pinta-alaa.

Myös vuonna 2014 valmistunut Sipoon Sakarinmäen koulun lämmitysratkaisu kuuluu tähän kokoluokkaan. Siinä on 160 m² aurinkokeräinpinta-alaa yhdistetty maalämpöpumpulla toteutettuun päälämmitysjärjestelmään. Kesäaikaista aurinkolämmön ylituotantoa syötetään maalämmön keruupiirin kautta lämpökaivoihin lämmön varastoituessa kiintokallioon.

Kuva. Sipoon Sakarinmäen koulun aurinkolämpökeräimet on yhdistetty maalämpöpumpulla toimivaan päälämmitysjärjestelmään. Kuva. Savosolar

Tupoksen Ankkurilahdessa pilotoidaan kaukolämmön tuottamista 356 m² aurinkokeräinjärjestelmällä. Järjestelmä asennettiin kesällä 2018, ja se tuottaa lämpöä kaukolämpöverkkoon noin 160 MWh, joka vastaa noin 10 prosenttia kaukolämpöverkon lämmöntarpeesta.

Hämeenlinnassa sijaitsevaan Voutilan palvelukeskukseen toteutettiin vuonna 2017 250 m² aurinkokeräinjärjestelmä, jolla tuotetaan noin 140 MWh lämpöä palvelukeskuksen uima-altaaseen ja lämpimään käyttöveteen.