Pelletin säilytys ja siirto

Pelletin varastointi on suunniteltava huolellisesti, jotta se olisi toimivaa ja turvallista. Pelletti säilytetään siiloissa sisätiloissa tai ulkotilassa esimerkiksi säkeissä. Siilo voi olla vaakasiilo, jossa on V-mallinen pohjarakenne tai pystysiilo, jossa on keskittävä pohjarakenne. Siilon muoto määritellään yleensä tilan ja tarpeen mukaan.

On erittäin tärkeää suojata pelletti kosteudelta. Ulkona ilmankosteus tai kylmyys eivät pilaa pellettiä, mutta on muistettava, että vesi, joka syntyy esimerkiksi lämpötilan vaihtelusta, hajottaa pellettien rakenteen ja tekee ne käyttökelvottomiksi. Lisäksi on muistettava, että ulkotilaan asetettavassa siilossa pelletti säilyy noin vuoden, jonka jälkeen sen laatu heikkenee.

Siilon on oltava pölytiivis ja sen materiaalin oikeanlaista. Tehdasvalmisteiset siilot valmistetaan galvanoidusta pellistä, joka on vahvuudeltaan 1,5-3 mm. On myös olemassa säkkimäisiä siiloja, joiden rakentaminen on melko helppoa. Murenevista materiaaleista, kuten betonista, ei siiloa voi rakentaa, mutta puu tai puulevyt soveltuvat rakennusmateriaaliksi hyvin.

Pelletin siirtäminen

Tavallisesti pelletin siirrossa käytetään ruuvikuljetinta. Se asetetaan siilon pohjalle, josta pellettiä siirretään polttimelle.

Jos pellettiä joutuu siirtämään pitempiä matkoja, on yleensä imuritekniikka hyvä vaihtoehto. Imuritekniikalla pellettiä voi siirtää jopa 30 metrin päähän. Pelletti-imurin toiminta perustuu tehokkaaseen imuyksikköön ja suureen alipaineeseen.

Pellettiä imetään pellettisiilosta putkistoa pitkin polttimelle. Erotusseulan jälkeinen pölyinen ilmavirta kulkee sykloniin, jossa pöly erottuu syklonin alla sijaitsevaan säiliöön. Pelletinisiirtoon tarvittavat letkut voidaan asettaa niin, että ne kulkevat kattoa pitkin tai suojaputken sisällä maan alla, jolloin ne saadaan piilotettua rakenteisiin ja pois tieltä.
Pelletti-imurijärjestelmä


Oliko artikkeli hyödyllinen?

Sivua päivitetty viimeksi 15.11.2016